IMG_5668_muokattu

JOUKKUE ON NYT VALMIS – PARVI JATKAA Pelinjohtajana

20.11.2020

JymyJussien pelinjohtajana jatkaa Jussi Parvi, joka toimi pelinjohtajana myös edellisellä kaudella. Parvi saa aisaparikseen Pasi Tyynelän, joka omalla pelaajaurallaan pelasi pääsarjatasolla Seinäjoen Maila-Jusseissa yli kymmenen vuoden ajan. Tyynelä on aiemmin toiminut pelinjohtotehtävissä Vimpelissä, Seinäjoella ja Koskenkorvalla. Valmennukseen liittyi mukaan myös Juho Luoma. Fysiikkavalmennusta jatkaa Athletica Oyj. Fysiikan tukiharjoittelusta, testauksista ja fysioterapiasta vastaa DBC Seinäjoen urheilufysioterapeutit.

Jussi Parvi kuvaa tunnelmiaan seuraavasti:

– Hyvillä fiiliksillä lähden tekemään töitä tämän kauden joukkueen kanssa. Viime kauden työtä on hyvä lähteä jatkamaan ja kehittämään uuden joukkueen kanssa yhdessä muun valmennustiimin kanssa. Viime kauden jälkeen ajatus oli huilata tuleva kausi siviilielämän kiireiden vuoksi, mutta parin viimeisen viikon aikana alkoi näyttämään siltä, että palaset saattaisivat loksahtaa sillä tavalla, että jatkaminen pelinjohtajana Seinäjoella saattaisikin olla mahdollista. Isoin kiitos tästä tietysti vaimolle ja perheelle, sekä tyttären isovanhemmille, joita varmasti tarvitaan apuna.

Tulevalta kaudelta Parvi odottaa positiivista ilmapiiriä, jonka avulla saadaan nostettua joukkueen ja yksilön vaatimustasoa.

– Odotan myös, että jokainen ymmärtää koko ajan paremmin henkilökohtaisella tasolla omat vahvuutensa ja kehityskohteensa kokonaisvaltaisesti niin lajin, fysiikan kuin psyykkeenkin osalta. Pelit antavat sitten rehellistä palautetta siitä, missä olemme missäkin vaiheessa menossa tekemisen osalta, Parvi jatkaa.

Ville Viita jatkaa odotetusti JymyJussien riveissä. Mies oli edellisellä kaudella joukkueen toiseksi tehokkain kärkilyöjä 119 kärkkärillään. Uutta kautta Viita odottaa innolla.

– Saimme valmennuksellisen jackpotin, kun Jussi ja Pasi päättivät lähteä mukaan! Se oli itselle tärkein syy sopimuksen tekoa ajatellen, että ohjaksissa on kunnianhimoiset ja vaativat herrat. Pelaajapuolella on niin paluumuuttajia kuin uusia miehiä, mielenkiintoista nähdä mitä saamme tästä aikaiseksi!

Uutta joukkuetta Viita kuvailee pelkäämättömäksi, innostuneeksi ja hersyväksi. Uutta kautta ajatellen lasi on puoliksi täynnä.

– Uudella harjoituskaudella ja kilpailukaudella on taas edessä pelkkiä mahdollisuuksia, itsestähän se on kiinni, kuinka paljon mahdollisuuksia haluaa käyttää. Erittäin motivoituneena kohti toivottavasti koronavapaata kautta, Viita jatkaa.

Uusia sopimuspelaajia ovat Miika Anttila, Joona Lehtinen, Ville Hotakainen ja Viljo Sillanpää. Jatko sopimuksia tekivät Eemeli Jaakkola, Joona Kettunen, Atte Kontio, Toni Marjamäki, Oskari Mäkelä, Tuomas Raunio, Mikko Kytömäki ja Ville Viita.

 

Katso koko joukkue alta:

Anttila Miika uusi sopimus

Lehtinen Joona uusi sopimus

Jaakkola Eemeli jatkosopimus

Kettunen Joona jatkosopimus

Kontio Atte jatkosopimus

Hotakainen Ville uusi sopimus

Kytömäki Mikko jatkosopimus

Lieto Elmeri voimassa

Marjamäki Toni jatkosopimus

Mäkelä Oskari jatkosopimus

Raunio Tuomas jatkosopimus

Ritola Tomi voimassa

Sillanpää Viljo Uusi sopimus

Tyynelä Tero voimassa

Vainionpää Jukka-Pekka voimassa

Viita Ville Jatkosopimus

 

Parvi Jussi 1. PJ jatkosopimus

Tyynelä Pasi 2. PJ uusi sopimus

Luoma Juho Valmennus

Kirjonen Mirjami Lajina Mieli Oy, Psyykkinen valmennus

Nenonen Aleksi, fysioterapeutti DBC Seinäjoki

Fysiikkavalmennus Athletica Oy

Peltomäki Samu Huoltaja

Hiltunen Kati Mediavastaava

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »