JymyJussit

JymyJussit kohtaa Kuortaneen I-mediat areenalla Vimpelin Vedon

17.1.2020

Perjantai-iltana JymyJussit kohtaa Kuortaneen I-mediat areenalla Vimpelin Vedon, joka pelaa ensimmäisen harjoituspelinsä tälle kautta. Veto kohtaa samaisessa hallissa sunnuntaina myös Koskenkorvan Urheilijat. JymyJussit sai treenipelikauden käyntiin jo viime viikonloppuna kahdella tiukalla ottelulla Pattijoen Urheilijoita vastaan ja näistä peleistä joukkue sai paljon hyviä kokemuksia.

Tämän illan ottelusta JymyJusseilta sivussa on vielä lukkari Henri Itävalo ja hänen tilallaan lautasella häärii viime sunnuntaina hyvän ottelun pelannut Oskari Mäkelä. Lisäksi Atte Kontio on tänään sivussa pakollisen yliopiston seminaarin vuoksi, mutta Ville Viita on selättänyt flunssan ja näin ollen avaa kautensa tänään.

– Nyt ei nokka vuoda enää, niin on mukavaa päästä treenaamaan pelitilanteita kesää varten ja ylipäätään jokerin tontilla pelaamista, taustoittaa Viita.

Illan otteluun seinäjokiset saavat armeija-miehet mukaan, jotka ehtivät näillä näkymin ottelun alkuun mukaan. Joukkueella on Veto-peliin paljon yksittäisiä pelillisiä asioita, joita se pyrkii harjoittelemaan ja ajamaan eteenpäin, mutta Jussi Parven huippusalaisiksi merkatut asiakirjat pysyvät Viidan mukaan joukkueen salaisuutena.

Veto koki pienoisia muutoksia tähän kauteen, kun joukkueen pitkäaikainen luottopelaaja Sami Haapakoski siirtyi Pattijoen Urheilijoihin. Lisäksi Janne Heimosen tilalla lukkarina nähdään Perttu Ruuska, joka tosin on jo menneinä vuosina saanut paikkansa lukkaroida muutamissa peleissä. Viime kaudella JymyJussien ja Vimpelin Vedon välillä nähtiin melkoisen viihdyttäviä ja hyvätasoisia otteluita kolmen kappaleen verran. Viita suhtautuu silti pienin varauksin vielä toistaiseksi siihen, kuinka korkealle kummankin joukkueen pelillinen taso voi nousta tässä vaiheessa harjoituskautta.

– Ilta näyttää tietysti, että onko kyseessä kovatasoinen treenipeli, mutta ylipäätään pelaaminen on aina virkistävää näin keskellä treenikautta.

Jokerin tontilla pelaamiseen totuttelevalla Viidalla on omia kovia tavoitteita kauden ensimmäiseen harjoitusotteluunsa.

– 100% sisäpeliä tavoittelen ja mahdollisimman paljon onnistuneita väärän huutoja, päättää Viita.

Ottelu pelataan Kuortaneen I-mediat areenalla, joka sijaitsee Kuortaneen Urheiluopiston yhteydessä. Halliin on maksuton sisäänpääsy ja siellä ei ole katsomoa, joten katsojia suositellaan ottamaan mukaan esimerkiksi retkijakkara.

Artikkelikuva: Tomi Natri

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »