Jymyjussit 2020

JymyJussit vierailee tänään Kempeleessä Kirin vieraana

18.8.2020

Tänään tiistaina JymyJussit suuntaa Pohjois-Pohjanmaalle Kempeleen Kirin vieraaksi. Joukkueet ovat pelanneet jo kertaalleen tällä kaudella vastakkain ja tällöin seinäjokiset olivat parempia lukemin 2-0.

Kempeleen Kiri lähtee otteluun 20 pistettä plakkarissaan ollen sarjataulukossa sijalla 10. Kiri tunnetaan kovalyöntisenä joukkueena, sillä joukkueella on kaksi kovaa lyöjäjokeria Matti Korhonen ja Ossi Meriläinen. Lisäksi ykköskärjessä pelaa kovan läpilyöntiuhan omaava Marko Pelkonen. Joukkueen kokoonpanosta on toistaiseksi vielä sivussa nopea vaihtolyöjä Onni Määttä.

JymyJussit on saalistanut alkukauden otteluistaan 25 pistettä ollen sarjataulukossa sijalla kuusi. Seinäjokiset saavat tänään kokoonpanoonsa mukaan Ville Viidan, joka oli flunssan vuoksi sivussa kaksi ottelua. Viita oli tämän ajan joukkueen toiminnasta sivussa ja on käynyt koronatesteissä saaden tuloksen onneksi negatiivisena takaisin. Viime pelin jokerina pelannut Henri Puputti palaa myös joukkueen ulkopeliin mukaan, mutta Henri Itävalo on vielä toistaiseksi kokoonpanosta sivussa.

JymyJussien sisäpeli on viime peleissä rullannut varsin mukavasti ja tilannetta on kotiuttajille tullut myös kakkoskärjestä hyvä määrä. Tämän illan ottelussa seinäjokisten täytyy saada ulkopeli varmemmalle tasolle ja saada täten karsittua myös yksittäiset huonot ulkovuorot pois, jotta lopputulos on tänään hyvä.

Ottelu on nähtävissä Ruudun fanikameralähetyksenä kello 17.25 alkaen.

Kuva: Tomi Natri

Tehtyjen ja päästettyjen keskiarvo:

Kempeleen Kiri: 7,11/7,5
JymyJussit: 8,0/8,82

Edelliset kohtaamiset:

11.8.2020 JymyJussit – Kempeleen Kiri 2-0 (3-2, 4-2)
14.7.2019 Kempeleen Kiri – JymyJussit 1-2 (9-1, 3-7, 0-4)
13.6.2019 JymyJussit – Kempeleen Kiri 1-2k (4-7, 12-4, 0-0, 0-2)

JymyJussien kokoonpano:

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »