IMG_5088_muokattu

Kolmen pelin viikko päättyy vierasotteluun Kankaanpäässä

18.7.2020

JymyJussien bussi suuntaa tänään kohti Satakuntaa ja Kankaanpää Areenaa, jossa vastaan asettuu perinteikäs Kankaanpään Maila. Viime kaudella JymyJussit otteli kaksi kertaa Kankaanpäässä aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä ja tämäkään päivä ei ennusteiden mukaan näyttäisi tuottavan poikkeusta.

JymyJussit on aloittanut kautensa neljällä voitolla ja kahdella tappiolla pistesarakkeen näyttäessä 11 pistettä. Kankaanpään Maila on kuudesta pelaamastaan ottelusta voittanut vain yhden ja joukkueen pistesarakkeesta löytyy tällä hetkellä neljä pistettä. Kankaanpää esitti talvikaudella lupaavia ja pirteitä otteita, mutta alkukaudesta tiukat kamppailut ovat pääsääntöisesti vielä kääntyneet vastustajien hyväksi.

Seinäjokiset ovat pakotettuja tekemään muutamia muutoksia viime pelissä kärsityistä loukkaantumisista johtuen. Lisäksi pelinjohtaja Jussi Parvi on tästä ottelusta sivussa jo aiemmin sovitun henkilökohtaisen esteen vuoksi ja vinkkaria päivän ottelussa näyttää kakkospelinjohtaja Markus Kettunen. Lautasella häärii Oskari Mäkelä, joka paikkasi myös talvella sivussa ollutta Henri Itävaloa hyvällä menestyksellä.

Kankaanpääläisten voimavara on sisäpelissä ollut jokerikaksikko Petteri Kortelainen ja Miikka Riikonen, jotka ovat iskeneet 1+9 juoksua mieheen. Tästä kaksikosta Kortelainen ei tänään ole kankaanpääläisten kokoonpanossa, mutta Riikonen JymyJussien täytyy saada pidettyä mahdollisimman vähillä kotiutusyrityksillä.

JymyJussien ykköstykki on vähemmän yllättäen ollut Jukka-Pekka Vainionpää, joka on paukuttanut kuuteen otteluun 0+15 lyötyä. Mainitsemisen arvoista on myös Ville Viidan loistava vaihtotyöskentely alkukaudesta, sillä mies on merkkauttanut itselleen Superpesiksen kolmanneksi eniten onnistuneita 1-2 -tilanteen vaihtoja (31) ja kärkilyöntejä miehen tilille on merkattu 39 kappaletta.

Viime kauden kohtaamiset Superpesiksessä:

25.7.2019 Kankaanpää – Seinäjoki 0-2 (5-7, 4-9)
30.6.2019 Seinäjoki – Kankaanpää 2-1 (1-4, 6-1, 2-0)
6.6.2019 Kankaanpää – Seinäjoki 1-0 (1-1, 8-6)

JymyJussien kokoonpano:

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »