IMG_8393

Sunnuntain helleottelussa vieraaksi saapuu Vimpelin Veto

28.7.2019

Viikko huipentuu tänään, kun Kotijoukkue Areenalle saapuu Superpesiksen kestomenestyjä Vimpelin Veto. Viikko on ollut tulosten valossa hyvä JymyJusseille, kun kahdesta aiemmasta pelistä on joukkue napannut kaikki kuusi pistettä. Nyt on kuitenkin koitoksista kovin, kun runkosarjan voitosta taisteleva Veto saapuu Seinäjoelle. JymyJussit on pelannut kaksi tiukkaa kamppailua Saarikentällä Vimpeliä vastaan tällä kaudella, joista ensimmäisen se hävisi superin jälkeen 2-1. Toisen ottelun joukkue hävisi tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 2-0. JymyJussien pelinjohtaja Antti Piuhola odottaa illan peliä innolla.

– Ulkopelissä ollaan oltu todella hyvin mukana aiemmissa Vimpeli-peleissä, muutamia häpläyksiä lukuunottamatta. Sisällä taas ollaan tehty paljon helppoja virheitä, jotka ovat syöneet tehoja sisäpelistä. Omat virheet minimiin niin sisällä kuin ulkona, siitä se hyvä lopputulos rakentuu, kertoo Piuhola.

Piuhola tarttui JymyJussien viuhkaan kesäkuun alussa ja on kehittänyt määrätietoisesti joukkueen peliä yhdessä kakkospelinjohtaja Jan Hautalan kanssa.

– Hyppy katsomosta kentän laidalle oli yllättävän pitkä. Se ajatusmalli, miten peliä ajateltiin alkukaudesta ja miten peliä ajatellaan nyt – siinä on ollut iso työmaa. Paljon on hommia tehty, mutta mukava se on tuossa porukassa hommia tehdä.

Paljon on talvesta lähtien JymyJussi-leirissä puhuttu siitä, että ulkopelin pitää olla aiempia vuosia parempaa, jotta joukkue voi nousta seuraavalle tasolle.

– Ulkopeli on parantunut huomattavasti ja on nyt sillä tasolla, että sillä voi syksylläkin pärjätä. Sisäpelissä on vielä paljon parannettavaa, mutta siinäkin ollaan menty koko ajan pienin askelin eteenpäin. Muutos ei koskaan tapahdu helpolla, pitää vain olla kärsivällinen ja luottaa siihen, että palaset loksahtavat kohdilleen ajoissa.

Piuholan mukaan raaka pelitahti ja  pienet loukkaantumisetkin ovat vaikuttaneet joukkueen muuttuneisiin kokoopanoihin viime aikoina.

– Alkuun kokeiltiin ja etsittiin sitä parasta koostumusta. Paras koostumus selvisi aika nopeasti ulkopelin osalta, toki loukkaantumiset ja muut vaivat ovat sekoittaneet pakkaa aika pahastikin. Silti ulkopeli on ollut pääsääntöisesti hyvää. Sisällä parhaan koostumuksen hakeminen onkin vienyt pidempään. Joukkueen roolitus meni osittain uusiksi ja uusien roolien omaksuminen on vienyt aikaa, mutta nyt senkin osalta näyttää paremmalta. Vielä kun saadaan Juuso Myllyniemi takaisin peliin, niin hyvä tulee.

Tänään JymyJussit – Vimpelin Veto Kotijoukkue Areenalla kello 17.00. Tule ajoissa paikalle! Voit ostaa lipun etukäteen: täältä.

 

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Hörsköötestä päälle

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille