5L1A6913

Torstaina Kotijoukkue Areenalle saapuu Kempeleen Kiri

13.6.2019

Torstaina on jälleen kotipelipäivä, kun Seinäjoelle vierailulle saapuu sarjanousija Kempeleen Kiri. JymyJussit onnistui edellisessä ottelussaan parantamaan otteitaan rutkasti pelin edetessä ja joukkue kampeaa siitä itseluottamusta myös tuleviin otteluihin. Viime ottelussa kakkospalkinnon saanut Juuso Myllyniemi alkaa löytämään pelivirettään hiljalleen, mutta mies tietää silti pystyvänsä vielä parempaan.

– Ei voi sanoa, että mikään olisi mennyt erityisen hyvin. Kokonaisvaltaisesti on joka osa-alueella parannettavaa. Paljon on vaihtelua tullut niin sisä- kuin ulkopelissä, mikä on omalla kohdalla vaikuttanut myös peliin, kertoo Myllyniemi.

Sarjataulukon yhdeksättä sijaa tällä hetkellä pitävä Kempele on tällä kaudella tuskaillut pelinsä kanssa erityisesti kotonaan, mutta vieraskentältä joukkue ei ole poistunut pisteittä vielä kertaakaan. Kirin paras kotiuttaja tällä kaudella on ollut 0+14 tehoilla operoiva kokenut Marko Pelkonen. Lyöntivoimaa joukkueesta löytyy myös Matti Korhosen ja vuonna 2015 superin lyöjäkuninkuuden voittaneen Ossi Meriläisen muodossa. Kiri putosi kaudella 2017 Superpesiksestä, mutta visiitti Ykköspesikseen jäi yhden kauden mittaiseksi.

– Kempele on joukkue, jota ei pidä aliarvioida – pitää olla pelin alusta asti hereillä. Meidän täytyy päästä rikkomaan kärjen peliä ja pitämään takatilannemäärät maltillisina.

Halli-SM -pronssia talvella juhlineen Kirin ulkopeli on tällä kaudella onnistunut ihan kelvollisesti, mutta hieman yllättäen joukkueen sisäpeli on sakannut. Kempele on tehnyt tällä kaudella yhdeksään peliin 5,3 juoksua ottelua kohden. Joukkue sai kuitenkin viime ottelussa toisella jaksolla sisäpeliään auki ja nappasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa Kiteen Pallon kustannuksella.

– Ulkopeli nousee pelissä isoon rooliin. Jos aiemmin mainitsemani asiat onnistuvat, olemme varmasti vahvoilla.

Ottelu alkaa kello 18.00. Mikäli et pääse paikalle, niin Ruutu näyttää ottelun monikameratuotantona 17.45 alkaen.

Liput netistä

Kuva: Eeli Hernesniemi

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »