Otteluraportti

Sotkamo voitti tiukan trillerin ja eteni jatkoon otteluvoitoin 2-0

6.9.2020

Sunnuntaina JymyJussit sai vieraakseen toisessa puolivälierässä Sotkamon Jymyn, jolla oli päivän ottelussa mahdollisuus pistää sarja poikki ja edetä välieriin. Sotkamo

Sotkamo nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan

5.9.2020

Pudotuspelit polkaistiin JymyJussien osalta käyntiin lauantaina Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymyn vieraana. Isännät voittivat ottelun lukemin 1-0 (3-3, 7-3). JymyJussit tuli

JymyJussit kaatoi Kouvolan Pallonlyöjät kotonaan puhtaasti

1.9.2020

JymyJussit sai runkosarjan viimeisessä ottelussaan vieraaksi Kymenlaaksosta Kouvolan Pallonlyöjät. Seinäjokiset pelasivat vahvan ottelun niin sisällä kuin ulkona ja veivät kamppailun

Ottamattomien lyöntien ilta Kainuussa – Sotkamo parempi lukemin 2-0

30.8.2020

JymyJussit pelasi kauden toiseksi viimeisen ottelunsa Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymyn vieraana. Ottelu päättyi Sotkamon voittoon lukemin 2-0 (4-2, 4-3). Ensimmäisen

Vahva ulkopeli ei riittänyt voittoon – Tahko vei kolme pistettä mukanaan

27.8.2020

Koleana torstai-iltana JymyJussit sai vieraakseen Uudeltamaalta Hyvinkään Tahkon, joka kamppailee seinäjokisten kanssa samoista sijoista. Hyvä ulkopeli ei kantanut tänään voittoon

Vaisu esitys Mantulla – SiiPe voittoon lukemin 1-0

25.8.2020

Tiistai-iltana JymyJussit pelasi Mantulla Siilinjärven Pesistä vastaan, joka on tunnetusti pitänyt kotikentällään sarjan kovimpiakin joukkeita kovilla. Ottelun voitto jäi Siilinjärvelle

Kaksijakoinen kamppailu MiiluAreenalla päättyi kotijoukkueen voittoon

22.8.2020

JymyJussit matkasi lauantaina Raaheen Pattijoen Urheilijoiden vieraaksi. Ottelu oli JymyJusseille peräti viides kahdeksaan päivään. Ennakkoon lupaillut sateet siirtyivät MiiluAreenalta jo

Siilinjärven Pesis kumoon puhtaasti 2-0

20.8.2020

JymyJussit sai torstaina vieraita Pohjois-Savosta, kun Kotijoukkue Areenalla vieraili Siilinjärven Pesis. Ottelun voitto kirjattiin seinäjokisille lukemin 2-0 (1-0, 7-5). Ensimmäinen

Kempeleen reissulta ei pisteitä – Kiri voittoon lukemin 2-0

18.8.2020

JymyJussit kohtasi tiistai-iltana aurinkoisella Säävalat Oy Areenalla Kempeleen Kirin toistamiseen tälle kautta. Ensimmäinen joukkueiden välinen kohtaaminen meni seinäjokisten hyväksi lukemin

Vauhdikas kamppailu Saarikentällä päättyi Vimpelin voittoon

16.8.2020

Aurinkoisena sunnuntaina JymyJussit kohtasi Saarikentällä Vimpelin Vedon. Ottelusta muodostui melkoisen juoksurikas, ja sen voitti Vimpeli lukemin 2-0 (10-8, 6-4). JymyJussit

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille