IMG_9593

Hyvinkää kaatui vahvan ulkopelin kautta puhtaasti 2-0!

6.8.2019

Tiistai-iltana Kotijoukkue Areenalle saapui Hyvinkään Tahko, joka oli otteluun lähdettäessä sarjataulukon sijalla viisi, pykälän JymyJusseja ylempänä. Ottelua oli kerääntynyt Kotijoukkue Areenalle seuraamaan 1699 katsojaa ja seinäjokelaisyleisön riemuksi JymyJussit nappasi ottelusta puhtaan 2-0 voiton vahvalla ulkopelillä.

Ensimmäisen jakson alussa Lauri Vierimaa kotiutti Aleksanteri Haukan vieden vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Tasoittavalla vuorolla Mikko Haukkala löi hyvän kumuran kakkosjatkeelle, joka kimposi kopparin räpylästä osittain läpi, lyönnillä kotiin juoksi Tero Tyynelä ja Atte Kontio. Kolmannessa vuoroparissa JymyJussit onnistui kolmesti Jukka-Pekka Vainionpään, Haukkalan ja Henri Puputin toimesta. Juha Korhonen kavensi neljännessä vuorossa lukemiksi 5-2, mutta JymyJussien ulkopeli kesti lopulta painostuksen, joten jakso päättyi samoihin lukemiin.

Toisen jakson avausjuoksu nähtiin toisessa vuoroparissa, kun Vainionpään kumuralla kotiin juoksi Tuomas Raunio. JymyJussit pelasi loistavaa ulkopeliä, eikä päästänyt vastustajan kovaa kotiuttajakaksikkoa Teemu Nikkasta ja Korhosta juhlimaan. Kotijoukkue iski vapauttavan toisen juoksun neljännessä vuoroparissa, kun Puputti käytti ulkokentän pienen sirvahduksen hyväkseen ja karkasi kotiin Vainionpään lyönnillä. Tahko ei saanut kiriä päälle, joten JymyJussit nappasi ottelusta täydet kolme pistettä!

Lehdistötilaisuus

Tilastot

JymyJussit nousi voiton ansiosta jo viidenneksi sarjataulukossa ohittaen juuri tämän iltaisen vastustajansa. Kotijoukkue Areenalla nähdään JymyJussien otteita jälleen perjantaina todellisessa huippuottelussa, kun Seinäjoelle vieraaksi saapuu Sotkamon Jymy.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille