IMG_9758

Jännitysnäytelmä Kotijoukkue Areenalla päättyi Sotkamon voittoon supervuorossa

9.8.2019

Aurinkoisena perjantai-iltana JymyJussit sai vieraita Kainuusta, kun Sotkamon Jymy saapui Seinäjoelle. Vierasjoukkue oli edellisenä päivänä pelannut Kempeleessä tiukan ottelun, jonka se voitti supervuorossa. Näin kävi myös tänään, sillä JymyJussien kovasta taistelusta huolimatta Sotkamo vei ottelun supervuorossa.

JymyJussit aloitti ottelun sisältä räväkästi Jukka-Pekka Vainionpään kotiuttaessa ensin Ville Viidan kakkosrajakovalla ja Mikko Haukkalan lyödessä Atte Kontion välilyönnillä kotiin. Toisen aloittavalla kotijoukkue lisäsi johtoaan Vainionpään lyödessä Toni Marjamäen hidastetulla kotiin. Toisessa vuoroparissa Sotkamo sai myös sisäpeliään auki onnistuen kahdesti hyvillä lyönneillä. Kolmannen vuoroparin ainoan juoksun löi Jukkis, joka iski Elmeri Liedon kotiin tehden tilanteeksi 4-2. JymyJussit pelasi hyvää ulkopeliä, eikä antanut vierasjoukkueelle mahdollisuuksia, joten ensimmäinen jakso päättyi seinäjokisten 4-2 voittoon!

Toisen jakson Jymy aloitti sisältä tehden kaksi juoksua Roope Korhosen kotiuttaessa ensin Joni Rytkösen ja heti perään Markus Tuikka kotiutti Antti Korhosen. Kolmannessa vuoroparissa Sotkamo sai sisäpelinsä auki iskien peräti neljä juoksua. Kolmannen tasoittavalla JymyJussit kavensi lukemiksi 2-7 Jukkiksen onnistuessa kahdesti. Sotkamo onnistui vielä kertaalleen neljännessä vuorossa Roope Korhosen toimesta. JymyJussit sai tasoittavallaan vielä pienoisen kirin aikaiseksi tehden kaksi juoksua ja ansaiten uuden lyöntikierroksen. Joukkueella oli kuitenkin kaksi paloa rasitteena ja jakson loppulukemiksi jäivät 4-8.

Supervuoro alkoi kotijoukkueen osalta lupaavasti, kun Vainionpää ja Lieto onnistuivat viemään JymyJussit 2-0 johtoasemaan. Sotkamo hyökkäsi kovaa tasoittavallaan ja teki sen mitä joukkue on tehnyt tällä kaudella monen monta kertaa eli nousi supervuorossa voittoon. Loppulukemat supervuorossa siis 2-3.

Tilastot

Lehdistötilaisuus

Runkosarjaa on jäljellä vielä JymyJussien osalta yksi ottelu jäljellä, kun joukkue matkaa ensi tiistaina Pattijoen Urheilijoiden vieraaksi. JymyJussit voi sijoittua runkosarjassa vielä sijoille 5-7 riippuen lopuista peleistä.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »