jukkis

JymyJussit kaatoi Kouvolan Pallonlyöjät kotonaan puhtaasti

1.9.2020

JymyJussit sai runkosarjan viimeisessä ottelussaan vieraaksi Kymenlaaksosta Kouvolan Pallonlyöjät. Seinäjokiset pelasivat vahvan ottelun niin sisällä kuin ulkona ja veivät kamppailun nimiinsä 2-0 (5-4, 4-2).

JymyJussit esiintyi erinomaisella peli-ilmeellä läpi ensimmäisen jakson ja sai räväkän startin, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa Elmeri Lieto yllätti kolmoskoppari Juho Hacklinin kolmoskulmauksesta 1+2 juoksun arvoisesti. Jatkotilanteesta Jukka-Pekka Vainionpää löi vielä pallon väliin siirtäen seinäjokiset jo 4-0 johtoon. Toisessa vuoroparissa Vainionpää oli jälleen asialla loistavalla pussinpohjalyönnillä kotiuttaen Toni Marjamäen. Pallonlyöjät pääsi jakson edetessä paremmin peliin mukaan ja neljännen tasoittavalle lähdettiin kotijoukkueen 5-2 -johtoasemasta. Vierasjoukkueen Matti Latvala iski kahdesti pallon väliin tyylipuhtaasti jakson lopussa, mutta kiri tyrehtyi lopulta kolmanteen paloon, joten avausjakso kirjattiin JymyJusseille lukemin 5-4.

– Sotkamo-peli antoi paljon uskoa tähän päivään – se oli meiltä hyvä peli ja siinä lyötiin palloa kilpaa väliin ja Sotkamo löi vaan pari kertaa enemmän. Ulkopeli on ollut koko ajan paranemaan päin ja niin tänäänkin. Kyllä se tietyllä tapaa helpotus on ollut, että peliesitykset ovat parantuneet tässä kauden lopussa, tuumi Jussi Parvi.

Toisella jaksolla “Jukkis” iski kaikilla kolmella sisävuorolla pallon vastustamattomasti väliin ja kolmannessa vuoroparissa niin ikään hyvässä lyönnissä ollut Lieto löi kotijoukkueen neljännen juoksun taidokkaalla välilyönnillä. Kouvolan neljännessä sisävuorossa Latvala löi pallon väliin ja tämän jälkeen jokerina pelannut Toni Kohonen sivalsi pallon tyylikkäästi väliin kaventaen lukemiksi jo 4-2, mutta se oli vain kosmetiikkaa ja näin ollen JymyJussit nappasi myös toisen jakson nimiinsä.

– Ei siinä peliinlähdössä sillälailla mitään paineita ollut. Tiedettiin kyllä miten se asia on ja jos ei olisi tänään käynyt näin, niin ei oltaisi ansaittukaan sitä paikkaa pudotuspeleissä. Me pelattiin hyvä peli ja valmistauduttiin siihen hienosti ja ansaittiin pisteet, summaa lyöjä- ja tehotilaston voittanut Vainionpää.

Lehdistötilaisuus

Kuva: Ville Palokoski

Kaudella 2020 Värimiehet palkitsee ottelun parhaan ulkopelaajan valkoisella Värimiehet-kypärällä. Edellisen ottelun värikkäin ulkopelaaja Henri Itävalo antoi kypärän hienon ulkopelin pelanneelle Atte Kontiolle! Joukkue oli valitettavasti sen verran hurmoksessa pelin jälkeen, että video unohtui kuvata tällä kertaa.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »