IMG_2325_muokattu

JymyJussit pelasi kaksi harjoituspeliä viikonloppuna – tuloksena tasapeli ja voitto!

12.1.2020

JymyJussit avasi viikonloppuna harjoituspelikautensa pelaamalla Pattijoen Urheilijoita vastaan kahdesti. Lauantain otteluun JymyJussit lähti hieman haastavista lähtökohdista, kun joukkueen vahvuudesta puuttui sairastelujen vuoksi lukkari Henri Itävalo ja Ville Viita ja tämän lisäksi armeijaan maanantaina lähtenyt osasto ei päässyt lomille vielä lauantain peliin. JymyJussit sai kuitenkin arvokasta apua farmiseura APV:stä ja Maila-Jussien suomisarjajoukkueesta Elmeri Antilan, Jaakko Hautaniemen ja Topias Tepon muodossa.

Lauantain ottelun ensimmäinen jakso kirjattiin JymyJusseille lukemin 2-1. Toisen jakson korjasi vierailijat lukemin 3-7. Hallivuoroa oli vielä tässä vaiheessa sen verran jäljellä, että joukkueet päättivät pelata kaksi epävirallista supervuoroa ja näissä JymyJussit oli vahvempi lukemin 2-0. Lopussa iskettiin vielä kolmen parin kotiutuslyöntikisa, joka päättyi lukemiin 1-1. Lauantain ottelussa lautasella hääri Rasmus Teppo.

Sunnuntain otteluun JymyJussit sai kaikki palveluksessa olevat miehet mukaan. Myös tässä ottelussa ensimmäinen jakso meni JymyJussien nimiin lukemin 2-1. Toisessa jaksossa PattU sai sisäpeliään paremmin auki ja vei jakson lukemin 2-3. Lopuksi pelattiin vielä viiden parin kotiutuslyöntikilpailu, jonka JymyJussit voitti lukemin 3-2. Kotijoukkueen lukkarina pelannut Oskari Mäkelä pelasi loistavan ottelun lautasella.

Katso kakkospelinjohtaja Markus Kettusen mietteet koko viikonlopusta videolta!

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille