IMG_6286_muokattu

Kauden paras esitys riitti pisteeseen – Vimpeli vahvempi superin jälkeen

16.6.2019

Sunnuntaina joukkue suuntasi Saarikentälle, jossa vastaan asettui luonnollisesti Vimpelin Veto. Keli oli mitä mainoin, ja se antoi mahdollisuuden hienoon pesispeliin. JymyJussit tuli otteluun loistavalla peli-ilmeellä ja pelasi kauden parhaan ja tasapainoisimman ottelunsa.

Ensimmäisessä vuoroparissa kumpikaan joukkue ei vielä juoksujen makuun päässyt. Toisessa vuoroparissa kotijoukkue avasi juoksunteon onnistuen neljästi hyvillä lyönneillä. Tässä kohtaa saattoi vielä näyttää, että Vimpeli menee menojaan, mutta kolmannen tasoittavalla JymyJussit pisti juoksutalkoot pystyyn iskien peräti kuusi juoksua. Juoksutehtailun aloitti Jukka-Pekka Vainionpää, jonka jälkeen Henri Puputti jatkoi kaventamalla lukemiksi 4-2. Tämän jälkeen nähtiin kaksi läpilyöntiä Toni Marjamäen ja Miika Anttilan lyömänä, joista tuli yhteensä neljä juoksua. Vimpeli ei neljännessä vuoroparissa saanut minkäänlaista kiriä aikaan, joten ensimmäinen jakso upeasti JymyJusseille lukemin 4-6.

Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Jukkis avasi juoksuhanat Elmeri Liedon hölkötellessä hienolla kumuralla kotiin. Toisessa vuoroparissa kotijoukkue sai hurmoksen päälle onnistuen kolmesti Janne Mäkelän ja Perttu Ruuskan toimesta. JymyJussien vastaus nähtiin kolmannessa vuoroparissa, kun Jukkis kavensi ensin lukemia ja tämän jälkeen Sami-Jukka Korvola löi pelin tasoihin. Vierasjoukkue siirtyi neljännessä vuoroparissa johtoon Jukkiksen lyötyä Tuomas Raunion kotiin. Neljännen tasoittavalla Sami Haapakoski iski pallon kakkosluukusta Savonjokeen, mutta Mikko Haukkalan loistavan haun seurauksena juoksut jäivät syntymättä ja kotiin tuli ensimmäinen palo. Vimpeli sai kuitenkin yhden palon ajolähdön Ruuskalle, joka tasoitti pelin ja tämän jälkeen Elmeri Anttila löi kahdella palolla upean välilyönnin, jolla Veto voitti toisen jakson lukemin 5-4.

Supervuorossa Ruuska huudatti jälleen kotiyleisöä tyhjentämällä pajatson keskeltä takaa lähes ottamattomalla lyönnillä. JymyJussit ei silti suostunut myymään nahkaansa liian helpolla, vaan löi vielä kaksi juoksua. Se ei kuitenkaan riittänyt, joten supervuoro meni Vedon eduksi lukemin 4-2.

– Yhdeksän vuoroparia taisteltiin voitosta Saarikentällä – se antaa uskoa, että oikeita asioita ollaan tehty. Muutamia huolimattomuusvirheitä vielä tuli esimerkiksi merkin kanssa. Ne kun saadaan pois, niin alkaa tulosta tulla satavarmasti. Itävalon esitys lautasen äärellä lämmittää todella mieltä, kertoo Antti Piuhola taistelun tauottua.

Tilastot

JymyJussit pelaa vielä kertaalleen ennen Juhannusta, kun keskiviikkona Kotijoukkue Areenalle saapuu Siilinjärven Pesis!

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »