Jymyjussit-38

Kiteen Pallo haki kaksi pistettä Kotijoukkue-Areenalta

19.5.2019

Pelien makuun päästiinkin jo torstain jälkeen hyvin nopeasti, kun lauantain Kotijoukkue-päivän ottelussa vastaan asettui Kiteen Pallo. JymyJussit teki kokoonpanoonsa pieniä viilauksia Mikko Haukkalan pelatessa ensimmäisen pelinsä kopparina tälle kautta ja Joona Kettusen pelatessa polttolinjassa. Kummatkin miehen hoitivat ulkopelissä hienosti. Sisäpelissä Tero Tyynelä pelasi numerolla yksi ja Tuomas Raunio jokerina. Kotijoukkue-päivän ottelua oli saapunut seuraamaan kiitettävät 2376 silmäparia!

Ensimmäisellä jaksolla JymyJussien sisäpeli sakkasi niin vaihtotilanteissa kuin kotiutuksissa. Ulkopelissä joukkue ei ollut myös parhaimmillaan ottelun alkupuolella. Kiteen Pallo rakensi kuitenkin tarvittavan määrän tilanteita, joista he myös kotiuttivat kovalla prosentilla miestä kotiin. Ensimmäinen jakso päättyi vierasjoukkueelle lukemin 0-3.

Toiselle jaksolle JymyJussien pakka meni lähes täysin uusiksi. Ulkopeli seinäjokisilla paranikin paljon ja tilannetta tuli enemmän, mutta miestä ei saatu millään kotiin. Vastustajan ykköspalkittu Ville Liukku avasi jälleen Kiteen juoksutilin taiturimaisella näpillään. JymyJussit teki kuitenkin tilanteen ja ykköspyssy Jukka-Pekka Vainionpää onnistui tasoittamaan pelin. Tämän jälkeen JymyJussit pelasi vahvaa ulkopeliä ja onnistui vielä viimeisessäkin vuoroparissa tekemään palottoman ajon, mutta Vainionpää, Juuso Myllyniemi ja Haukkala eivät onnistuneet tällä kertaa lyömään jakson voittojuoksua.

– Käsijarru oli päällä koko pelin ajan ja ei sitä saatu kyllä pois missään vaiheessa. Ratkaisut mitä kotiutustilanteissa haettiin ei oikein tänään onnistunut. 14 kolmostilannetta meillä kuitenkin oli, harmittelee Raunio.

– Tiedossa oli, että Imatralta tullaan myöhään kotiin ja lauantaina on jo seuraava peli. Se oli kuitenkin kaikilla tiedossa, joten turha selitellä mitään. Kaikki tehtiin Imatra-pelin jälkeen tähän hetkeen, että ollaan valmiita. Tavoite oli ulkopelissä se, että kaveri saa maksimissaan kymmenen kolmostilannetta ja kolme juoksua, he tekivät kymmenen ja neljä. Tosi pettynyt olen kuitenkin meidän peli-ilmeeseen ja suorittamiseen. En muista koska viimeksi olisi meidän kotiuttamiseen kaatunut ottelu, kertoo Mikko Vainionpää.

JymyJussien pelit jatkuvat torstaina pirteästi alkukaudesta esiintynyttä Hyvinkään Tahkoaa vastaan Pihkalassa. Seuraava kotiottelu Kotijoukkue-areenalla pelataan tiistaina 28.5. Pattijoen Urheilijoita vastaan.

Tilastot

Lehdistötilaisuus

Kuva: Jan Heikkilä

Hörsköötestä päälle

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille

Itä-Länsi -liput

Seinäjoen Itä-Länsi 2019

Hanki lippusi Itä-Länteen

Itä-Länsi -fanituotteet

Seinäjoen Itä-Länsi 2019

Kauppa