IMG_0494

Kouvola nappasi toisen kiinnityksen välieräpaikkaan

18.8.2019

Sunnuntaina Kotijoukkue Areenalla JymyJussit pelasi toisen puolivälieräottelun Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Ensimmäinen joukkueiden välinen kamppailu oli todella tiukka ja ratkesi vasta aivan lopussa KPL:n eduksi. Toinenkin ottelu oli numerojen valossa tiukka, mutta Pallonlyöjät hallitsi kenttätapahtumia lähes koko pelin.

Ensimmäisen jakson osalta juoksutilin avasi ensin Kouvola Valtteri Luoman vapaan kumuran tippuessa väliin. JymyJussit iski toisen tasoittavalla pelin tasoihin, kun Elmeri Liedon komealla näpillä kotiin juoksi Henri Puputti. Kolmannen aloittavalla Sasu Toikka vei hyvällä hidastetulla lyönnillä vierasjoukkueen johtoon. Neljännen aloittavalla Antti Hartikainen kotiutti Tommi Mäentaustan onnistuneesti tehden tilanteeksi 1-3. Heti perään Matti Latvala upotti kumuran vastustamattomasti väliin iskien Pallonlyöjien neljännen juoksun. Nämä jäivät myös jakson loppulukemiksi.

Toisella jaksolla Juho Hacklin avasi juoksuhanat kotiuttamalla Mäentaustan. Toisen lopettavalla Kouvola onnistui kahdesti Hartikaisen ja Latvalan toimesta tehden tilanteeksi 0-3. Kolmannen aloittavalla Jukka-Pekka Vainionpää kotiutti Sami-Jukka Korvolan hienolla välilyönnillä kaventaen lukemiksi 1-3. Kolmannen tasoittavalla Latvalan iski jälleen pallon väliin Matti Saukon tuodessa 1-4 juoksun. Neljännen tasoittavalla JymyJussit rakenteli vielä pienimuotoista kiriä, kun Vainionpää löi kotiin ensin Toni Marjamäen ja sen jälkeen Puputin kaventaen lukemiksi 3-4. Lyöntikierros eteni vielä toiselle kierrokselle, mutta lisäjuoksuja ei enää nähty, joten toinen jakso päättyi KPL:n hyväksi lukemin 3-4.

– Uskoa oli ja kertaakaan ei ollut päät alhaalla, vaikka tuli epäonnistumisia kaikille, kertasi JymyJussien ykköspalkittu Korvola ottelun tauottua.

– Tähän peliin yritettiin vieläkin yksinkertaistaa lyöntiratkaisuja, että saataisiin mahdollisimman helppo sapluuna sisäpeliin, ettei yritetä liian vaikeita ratkaisuja, mutta kyllä tänään sisäpelissä oli niin paljon laaduttomia suorituksia. Kovat lyönnit nousi kopeiksi, laittomia näppejä aika paljon ja sitä kautta viimeisellä lyönnillä paljon takapaloja, harmitteli Antti Piuhola.

Lehdistötilaisuus

Tilastot

Taistelu jatkuu tiistaina KSS Energia Areenalla Kouvolassa kello 17.30, jossa JymyJussit on pakkovoiton edessä.

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »