DSC07493

Ottamattomien lyöntien ilta Kainuussa – Sotkamo parempi lukemin 2-0

30.8.2020

JymyJussit pelasi kauden toiseksi viimeisen ottelunsa Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymyn vieraana. Ottelu päättyi Sotkamon voittoon lukemin 2-0 (4-2, 4-3).

Ensimmäisen jakson juoksutehtailun aloitti JymyJussit, kun Jukka-Pekka Vainionpää löi pahasta väärästä pallon väliin siirtäen vierailijat 0-1 johtoon. Tämä juoksu oli Vainionpään uran tuhannes lyöty juoksu! Kotijoukkue tuli kovalla ryminällä tasoittavalleen, kun ensin Roope Korhosen lyönti kolmossaumaan ei jäänyt JymyJussien räpylään ja tämän jälkeen Lauri Rönkkö löi pallon tyylipuhtaasti väliin siirtäen kainuulaiset johtoon. Toisessa vuoroparissa kotijoukkue iski kolmannen juoksun Konsta Kurikan erinomaisella hidastetulla linjaan. Kolmannen aloittavalla JymyJussit rakenteli tilanteen Vainionpäälle, joka iski ottamattoman keskikumuran väliin kaventaen lukemiksi 3-2. Kolmannen tasoittavalla Kurikka löi kovan lähes ottamattoman vedon kakkospuolelle väliin siirtäen Jymyn 4-2 johtoon ja nämä jäivät myös jakson loppulukemiksi.

– Hienosti oltiin kyllä tänään pelissä mukana loppuun asti, mutta ei palkintoa vaan tullut. Sisäpeli rullasi pitkästä aikaa ihan hyvin ja saatiin tarpeeksi tilannetta ja kaveri joutui tekemään palot kotipesään, kertoo Jussi Parvi.

Toinen jakso jatkui tasaisissa merkeissä, joskin kotijoukkue oli hiuksen hienosti kuskin paikalla myös jälkimmäisellä jaksolla. Kumpikin joukkue iski tyylikkäitä ja vastustamattomia kotiutuksia toisensa perään, eikä räpylästä tulleita juoksuja juurikaan nähty. Ottelun voittojuoksuksi jäi Roope Korhosen ottamaton kumura keskelle taakse, jolla 4-2 -lukemiksi kotiin hölkötteli Niko Korhonen. JymyJussit sai vielä neljännen tasoittavalla tilanteen päälle ja kovassa lyönnissä ollut Vainionpää löi pallon vastustamattomasti väliin kaventaen lukemiksi 4-3, mutta lisäjuoksuja ei enää nähty.

– Harmittaa vähän tuo toisen jakson loppu, että siinä kaksi viimeistä vuoroa annettiin tilanteet käsistä ja niistä sitten tuli hyvillä lyönneillä pinnoja kaverille. Eihän Jymyn kotiutuksiin ollut kahta sanaa tänään, sielä lyötiin palloa väliin ja ilmasaumaa, niin minkäs niille voi, että ulkopeli oli sinänsä hyvää tänään, päättää Parvi.

Kuva: Olli Korhonen

Kaudella 2020 Värimiehet palkitsee ottelun parhaan ulkopelaajan valkoisella Värimiehet-kypärällä. Edellisen ottelun värikkäin ulkopelaaja Sami-Jukka Korvola antoi kypärän hienon lukkaripelin pelanneelle Henri Itävalolle!

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »