IMG_7191

Pisteet jäivät Saarikentälle – Vimpeli vei tiukan ottelun nimiinsä

4.7.2019

Ennen Itä-Länsi -viikonloppua JymyJussit pelasi Saarikentällä paikallisottelun sarjakärki Vimpelin Vetoa vastaan. Ulkopeli oli JymyJusseilla ajoittain hyvää, mutta niin oli myös vastustajalla. Vimpeli voitti ottelun niukasti lukemin 2-0 (1-0, 5-4).

Ensimmäisellä jaksolla JymyJussien sisäpeli takkusi, eikä joukkue onnistunut saamaan kuin kaksi kolmostilannetta. Vimpeli siirtyi 1-0 johtoon toisen tasoittavalla Matias Rinta-Ahon haastolla ja tämä jäi lopulta myös jakson voittojuoksuksi.

Toisen jakson kotijoukkue aloitti räväkästi, kun ensin Perttu Ruuska löi pallon kaksi kertaa jokeen samalla lyöntivuorolla kolmen juoksun arvoisesti. Viljo Sillanpää löi vielä pallon väliin tehden tilanteeksi 4-0. Tasoittavalla vuorolla JymyJussit sai ottelun avausjuoksun harhaheiton turvin. Kolmannen tasoittavalla Juuso Myllyniemi löi takakentältä kunnarin tyhjään kenttään. Tämän jälkeen Jukka-Pekka Vainionpää kavensi lukemiksi 4-3 ja Sami-Jukka Korvola löi pystärin väliin tasoittaen pelin. Neljännessä vuoroparissa Veto siirtyy 5-4 johtoon Rinta-Ahon lyödessä Mikko Kanalan kotiin. JymyJussit ei kykene omalla tasoittavallaan lyömään juoksua, joten toinen jakso Vimpelille lukemin 5-4.

– Sisäpeli ei ollut tänään kovinkaan rallattelua ja varsinkin ensimmäisellä jaksolla Heimonen pääsi viemään kaarta. Toisella jaksolla päästiin vähän peliin mukaan ja parannettiin, mutta ei riittävästi. Numerot eivät silti valehtele ja Vimpeli oli tänään parempi, tiivistää Antti Piuhola ottelua.

Tilastot

Itä-Länsi -viikonlopun jälkeen JymyJusseilla on tiedossa Kotijoukkue Areenalla peräti kaksi paikallispeliä, kun keskiviikkona Seinäjoelle saapuu Alajärven Ankkurit ja perjantaina Koskenkorvan Urheilijat!

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille