IMG_5173_muokattu

Pisteet jäivät Satakuntaan – Kankaanpää vahvempi lukemin 2-0

18.7.2020

Lauantaina oli viikon kolmannen ottelun aika, kun seinäjokisten bussi suuntasi Satakuntaan Kankaanpään Mailan vieraaksi. JymyJussien kokoonpanossa oli pieniä muutoksia Sotkamo-ottelun loukkaantumisten jäljiltä, kun lautasella pelasi Oskari Mäkelä ja Tuomas Raunio oli vielä sijoitettu varotoimenpiteenä lyöntijärjestyksen peräpäähän.

Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue oli kuskin paikalla käytännössä koko jakson ajan, eikä JymyJussit onnistunut jättämään kankaanpääläisiä nollille kuin yhdessä vuoroparissa. Kolmannen tasoittavalla seinäjokiset tulivat Elmeri Liedon kahdella välilyönnillä jo juoksun päähän, mutta neljännessä vuoroparissa kotijoukkue kuitenkin iski kolme juoksua ja näin ollen jakson loppulukemiksi jäi 7-3.

Toinen jakso käynnistyi samoissa merkeissä kuin ensimmäinen kankaanpääläisten iskiessä kaksi juoksua ensimmäisessä vuoroparissa. Toisessa vuoroparissa JymyJussit tuli tasoihin Ville Viidan iskiessä kunnarin kolmosrajasta ja tämän jälkeen Lieto iski vielä kolmoselta Viidan kotiin. Toisen jakson ratkaisu lähti Miikka Riikosen mailasta, kun lyöjätykki löi puolikorkeasta syötöstä painavan kumuran, joka pomppasi kimmoisasta kentästä korkealle kopparien ulottumattomiin kolmen juoksun arvoisesti. Valtteri Hämäläinen löi vielä vastustamattomalla kakkosjatkekumurallaan Riikosen kotiin tehden lukemiksi 6-2.

Kaudella 2020 Värimiehet palkitsee ottelun parhaan ulkopelaajan valkoisella Värimiehet-kypärällä. Tänään edellisen ottelun värikkäin pelaaja Tero Tyynelä antoi kypärän perusvarman pelin ulkona pelanneelle Mikko Kytömäelle!

 

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille