IMG_4788_muokattu

Upea voitto kotiavauksesta – Koskenkorva kaatui puhtaasti!

7.7.2020

JymyJussit avasi kautensa Kotijoukkue Areenalla tiistai-iltana, kun vieraaksi saapui nuori ja nälkäinen Koskenkorvan Urheilijat. JymyJussit kärsi harjoituspelissä juuri Koskenkorvaa vastaan karvaan tappion, joten seinäjokiset lähtivät hakemaat revanssia härkälaumasta.

Ensimmäisellä jaksolla JymyJussit pelasi varsin hyvää ulkopeliä, vaikka useampia palonkin paikkoja joukkueella jäi vielä ottamatta. Seinäjokiset iskivät ensimmäisessä ja toisessa vuoroparissa juoksut Jukka-Pekka Vainionpään ja Henri Puputin lyöminä, jotka riittivät myös jaksovoittoon. Ensimmäisellä jaksolla lyöntipelikin oli ihan mallikasta ja oli läpilyöntejä, mutta ei aivan saatu palkintoa niistä vielä, kertoo Jussi Parvi lehdistötilaisuudessa.

Toisen jakson JymyJussit avasi sisältä ja iski yhden juoksun Elmeri Liedon lyödessä Ville Viidan kotiin. Vierasjoukkue onnistui tasoittavallaan rakentamaan palottoman ajon ykköspyssylleen Patrik Wahlstenille, mutta lyöjätykki ei vielä tässä vaiheessa juoksutiliään onnistunut avaamaan. Koskenkorva onnistuu kahdella palolla tasoittamaan pelin, kun entinen JymyJussi-peluri Miika Anttila iski pelin tasoihin Aku Kettusen tuodessa juoksun. Toisen jakson ratkaisu nähtiin kolmannessa vuoroparissa, kun JymyJussit sai hurmoksen päälle Vainionpään lyötyä pallon takaa läpi kolmen juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen seinäjokiset menivät menojaan. Kossu viritteli lopussa vielä pientä kiriä, mutta jakson loppulukemiksi kirjattiin lopulta 8-5.

Lehdistötilaisuus

Kaudella 2020 Värimiehet palkitsee ottelun parhaan ulkopelaajan valkoisella Värimiehet-kypärällä. Tänään edellisen ottelun värikkäin pelaaja Sami-Jukka Korvola antoi kypärän Henri Puputille!

 

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille