IMG_5580

JymyJussit vaihtaa pelinjohtajaa – Jussi Parvi viuhkassa tiistaina

27.5.2019

Kauden vaisusti miesten Superpesiksessä aloittanut Seinäjoen JymyJussit vaihtaa pelinjohtajaa. Kolme edellistä kautta viuhkamiehenä toiminut Mikko Vainionpää joutuu väistymään ja tiistain otteluun Pattijokea vastaan pelinjohtajaksi nousee joukkueen fysiikkavalmentaja Jussi Parvi.

– Olemme joutuneet tekemään äärimmäisen ratkaisun, JymyJussien puheenjohtaja Ossi Viljanen myöntää.

Seurahistoriansa ensimmäistä mitalia  jahtaava JymyJussit on hävinnyt kevään kuudesta pelistään neljä.

– Tämä oli tässä kohtaa ainut vaihtoehto pelillisen solmun aukaisemiseksi. Minua harmittaa se, että tästä kärsii Mikko Vainionpää, koska tämän tilanteen aiheuttajia olemme me kaikki. Mikko loi työllään uskon JymyJusseihin kaudesta 2016 eteenpäin ja siksi tämä riipaisee syvältä.

Viljasen mukaan JymyJussit ei ole onnistunut siirtämään harjoituskaudella asetettuja toimintatapoja ja tavoitteita joukkueen päivittäiseen tekemiseen.

– Päätöksentekijän pitää kantaa vastuu. Tässä tapauksessa vastuunkantajan rooli on minulla, Viljanen korostaa.

Seuran puheenjohtajan mukaan JymyJussien joukkue on rakenteeltaan maan kärkeä. Joukkueessa on lajin parhaita yksilöitä ja nousevia nuoria kykyjä.

– Jos näistä elementeistä ei kyetä rakentamaan haluttua kokonaisuutta, niin joudutaan näiden ratkaisujen eteen.

Parvi toimii pelinjohtajana heti tiistaina, kun JymyJussit kohtaa sarjajumbo Pattijoen. Valmennustiimin Parven kanssa muodostavat monivuotinen katsomovalmentaja Antti Piuhola ja nykyinen kakkospelinjohtaja Jan Hautala. Seuran johto ja valmennustiimi kokoontuu vielä ottelun jälkeen ja tarkentaa rooleja tuleviin otteluihin. Seuraava ottelu on sunnuntaina Alajärvellä.

– Voi olla, että kesän aikana tiimistä viuhkanvarressa on myös joku muu kuin Parvi. Tämä ei ole optimitilanne, mutta valmennuksen työnjako vakiintuu syksyyn mennessä. Lähtökohta on se, että Jussi Parvi on JymyJussien pelinjohtaja kaudella 2020.

– Yhteinen harjoitusaika menee nyt pelin kehittämiseen. Pelaajien henkilökohtaiseen kehittymiseen tarvittavat harjoitteet on tehtävä omaehtoisesti, Viljanen kertoo.

Sorry, we couldn't find any posts. Please try a different search.

Tunnusta väriä

JymyJussit-fanituotteet

Kauppa

Sykettä yrityksille

Anna asiakkaallesi tunnetta

Yrityksille
Translate »